Skip to content

Palvelut

Ilman myyntiä ei ole liiketoimintaa.

Urani aikana olen

  1. Valmentanut tuhansia ihania ihmisiä
  2. Muotoillut satojen yritysten liiketoimintaa
  3. Sparrannut ja mentoroinut valtavan määrän mielettömiä yrittäjiä

Palvelumuotoilu ja tuotteistaminen

Liiketoiminnan kehittäminen ilman asiakkaiden ja henkilöstön osallistamista on kuin puhaltaisi seteleitä ilmaan. Tuotan laajoja palvelumuotoilukokonaisuuksia ja osallistan tehokkaasti sekä innostavasti koko henkilöstön ja asiakkaat kehitykseen (myös etänä).

Osallistamalla ihmisiä kehitykseen, muutos tapahtuu samalla. Ihmiset sitoutuvat huomattavasti syvemmin ja nopeammin muutokseen, kun he pääsevät mukaan jo kehitysvaiheessa.

Tuotteistan ketterästi eri kokoisia kokonaisuuksia sanoittaen asioita kohderyhmälle sopivaan muotoon kaupallisesta ja markkinoinnillisesta näkökulmasta, asiakas edellä. Autan ideoimaan uuden palvelu- tai tuoteidean alkumetreiltä aina tuotteistukseen ja kaupallistamiseen asti.

Olen päässyt mahdollistamaan vaikuttavia ja liiketoimintaa mullistavia tuloksia palvelumuotoilun menetelmin. Palvelumuotoiluun ja tuotteistamiseen liittyvät hankkeet ja valmennukset toteutetaan yhteistyössä Luotain Consulting Oy:n ja ELYn Yritysten kehittämispalveluiden kanssa.

Digitaalinen markkinointi ja sisällöntuotanto

Tämän päivän työvälineitä ja digitaalisia markkinointikanavia hyödyntäen rakennamme yhdessä organisaation brändiä ja strategiaa tukevan markkinointisuunnitelman. Koulutamme tämän jälkeen sinut ja tiimisi digitaalisten palveluiden käyttöön tai tuotamme tarvittavat markkinoinnin toimenpiteet suunnitelman mukaisesti yhdessä verkostoni kanssa. Aidon sisällön takaamiseksi tuotamme teille tarvittaessa tekstisisällöt ja oman kuva/videopankin markkinointisuunnitelman mukaisesti.

Pidän digitaaliseen markkinointiin ja someen liittyviä koulutuksia ja valmennuksia muun muassa yhteistyössä Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen ja Luotain Consulting Oy:n kanssa.

Asiakaslähtöinen palveluasenne

Olen valmentanut tuhansia ihania ihmisiä kohtaamaan asiakkaita, myymään enemmän, kehittymään ratkaisumyynnin saralla tai ihan vain asettamaan myyntimentaliteetin erilaisissa tehtävissä. Olen valmentanut myyntiä aina kuljetusliikkeistä vähittäiskauppaan asti ja kaikkea siltä väliltä. Saatan samalla viikolla valmentaa myyntiä kovan luokan myyntitiimille, valtion virkamiehille ja ison vähittäisketjun varastomiehille.

Myynti on ihmisen kohtaamista. Jokainen valmennus räätälöidään asiakkaan tarpeen mukaan ja joskus se on ollut myös sanalla ”potilaslähtöisyys”. Rakkaalla valmennuksella on monta nimeä ja ihmisten kohtaaminen palvelutilanteissa on lähestulkoon kaikkien alojen asia.

Autan löytämään keinoja ja vinkkejä erilaisissa asiakastilanteissa ja ihmiskohtaamisissa. Lisäksi herätän ajatusta kohtaamisen tärkeydestä ja oman persoonan merkityksestä. Minulla on kaksi asiaan liittyvää vahvaa mottoa: ”Asiakas on ihminen.” ja ”Ilman myyntiä ei ole liiketoimintaa.”

Fasilitoinnit

Olen fasilitaattorina tai moderaattorina innostava ja määrätietoinen. Hengitän yhteishenkeä ja arvostan ihmisten kohtaamisia. Olen puolueeton ja kunnioitan tavoitetta ja aikaamme. Kanssani homma sujuu ja tekeminen on mielekästä edeten samalla kohti tavoitteita.

Puheenvuorot

Etsitkö innostavaa inspiraatiopuhujaa yrittäjien, henkilöstön tai muuhun työelämän tilaisuuteen? Tulen mielelläni kertomaan oman tarinani esimerkiksi yrittäjyydestä, myynnistä, ilmiön rakentamisesta tai asenteista.

Muutama vuosi sitten eräs 6-vuotias kysyi minulta, että mitä se myyntivalmentaminen on. Hetken mietittyäni vastasin: ”Autan aikuisia olemaan kivoja toisilleen.”